Kulttuuriyhdistys Valsa on taiteen ja kulttuurin tekijöiden yhteisö. 
Avointa ja elävää kulttuuritilaa Rovaniemen keskustassa.


Kulttuuriyhdistys Valsa ry. on vapaaehtoisvoimin toimiva, voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen yhdistys ja yhteisö.

Meille olennaista on omaehtoisen elävän kulttuurin tekeminen ja  esiintuonti, paikallisen kulttuuritoimijuuden tukeminen ja helposti saavutettavien kulttuuritilojen mahdollistaminen. Valsa ry ylläpitää toimitiloissaan Galleria Värinää ja kulttuurialan työtiloja vakituisesti, kaikkea muuta tapahtuu satunnaisesti, säännöllisesti, jatkuvasti.

Valsa ry on elävöittänyt Rovaniemeläistä kaupunkikulttuuria since 2013, maine on kiirinyt pitkin pohjois-Kalottia samassa suhteessa kulloisenkin toimitilan kokoon. Valsa ry aloitti Rovaniemen historiallisella, jo puretulla Valistustalolla 500m" toimitiloissa 2013, ja toimii edelleen samoilla perusperiaatteilla: Tilaa kulttuurintekijöiden toteuttaa itseään - Työtilaa - Kulttuurialan ammatillinen verkosto- Resursseja kulttuurialan byrokratiaan -Tilaa taiteelle, jota haluamme itse nähdä: Galleria Värinä - Pohjoisten tekijöiden matalan kynnyksen kohtaamis- toteuttamis- ja vierailupaikka.

Elävä kulttuuri kukoistaa, kun sille antaa tilaa - Valsalla on avointa kulttuuritilaa taiteelle, sen kokemiselle ja tekemiselle.


 


 

"Kulttuuri kukoistaa silloin, kun ihmiset ymmärtävät sen omaehtoisuuden  ja heille annetaan myös tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa ja kokeilla."

- Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelma 2021–2025


 


 

Valsan ydintehtävä on aurata maaperää sekä avartaa näköaloja taide- ja kulttuurialojen ammattilaiseksi kasvamiselle Arktisessa pääkaupungissa. Teemme työtä luovien alojen ammattimaista toimintaa ja toimijuutta tukevien rakenteiden kehittymisen edistämiseksi. Toimintamme mahdollistaa jäsenillemme työtilojen lisäksi vertaistukea, -oppimista ja ammatillista verkostoitumista, sekä alustan taideprojektien ja kulttuurituotantojen rahoitusten hakemiselle. 


 

Valsa on Rovaniemen eri taiteenalojen yksilöitä ja yhteisöjä yhdistävä silta, yhteenkokoava liima. Useat aktiiviset valsalaiset toimivat myös muissa yhteisöissä tuottaen rajapintoja ja synergiaa Rovaniemen kulttuuririhmastoon. 


 

Valsan jäsenet edustavat luovien alojen kirjoa laajasti valokuvaajista sanataiteilijoiden kautta koruseppään. Galleria Värinän toiminnan kautta yleisölle näkyvimmäksi osaksi on muodostunut kuvataiteen eri lajit, mutta Valsa kattaa sisäänsä paljon muutakin.


 

Toteutamme Rovaniemen kulttuuriohjelmaa toimimalla paikallisten verkostojen lisäksi myös valtakunnallisesti ja teemme yhteistyötä monenlaisten eri toimijoiden kanssa.


 

Merkittävin sidosryhmämme ovat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat. Huomattava osa jäsenistöstämme onkin sieltä kotoisin. Haluamme toiminnallamme näyttää esimerkkiä omahtoisen taiteen tekemisen kantokyvystä ja pohjoisen kulttuurin elinvoimasta - sekä kannattelevana taideyhteisönä että sen valovoimaisina ja rohkeina edustajina.


 


 

Valsa on paikka, 
minne voi saapua ilman 
agendaa – täällä 
niitä syntyy.


 

Valsalla on tilaa 
kohdalta itsensä ja 
löytää kaltaisensa.


 

Valsalaisuuteen 
mahtuu monenlaista 
ihmisyyttä.


 

Noudatamme 
turvallisemman 
tilan periaatteita.


 


 

Valsalaiseksi?

Joukkoomme ovat tervetulleita taiteen- ja kulttuurin ammattilaiset ja ammattilaiseksi aktiivisesti aikovat.

Jäsenedut:

  • Mahdollisuus osallistua Valsan toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen. Äänioikeus jäsenkokouksissa, oikeus asettua ehdolle yhdistyksen hallitukseen tai muuhun nimettyyn tehtävään

  • Mahdollisuus järjestää mm. kursseja, kulttuurimatkoja, tapahtumia, näyttelyitä, koulutuksia, tempauksia ja osallistua niihin Valsalla 

  • Mahdollisuus käyttää Valsaa tukevana alustana omien ideoiden toteuttamiseen esimerkiksi apuraha- ja näyttelyhakemuksissa (esim. Kuuminta hottia x10, Valsa goes Korundi, Ars Nartae) 

  • Mahdollisuus kysyä mitä vaan kulttuurialasta Valsan kunniajäseneltä, kuvataiteilija Helena Junttilalta (ja monelta muulta alalla taitavalta)

  • Mahdollisuus toimia Valsa ry:n laajan verkoston kanssa ja kannustusta moninaiseen yhteistyöhön (mm. Korundi/Rovaniemen taidemuseo, Lapin Yliopisto, Lapin taiteilijaseura, Sanaseura, Rovaniemen Seta)

  • Mahdollisuus päästä osaksi kulttuurityöyhteisöä ja jakaa tietotaitoa, resursseja, ajatuksia ja tilaa kulttuurialan ammattilaisten kanssa

  • Mahdollisuus vuokrata työtilaa ja hyödyntää Valsan yhteisiä tiloja

  • Mahdollisuus osallistua yhteisnäyttelyihin Galleria Värinässä ja saada tietoa näyttelytoiminnasta, galleristin työstä ja kuratoinnista

  • Mahdollisuus tuoda omaa osaamista myyntiin Valsan toimitilohin

  • Mahdollisuus hyödyntää yhdistyksen toimitiloja omiin tarkoituksiin, sovitaan erikseen. 

  • Mahdollisuus lainata/vuokrata Valsan kalustoa omiin tarkoituksiin (videotykki, aktiivikaiutin, tulostin/skanneri, työkalut, vaakalaser, termoskannut, ym.) sovitaan erikseen.

  • -10% alennus taidekehystämö Hyväriseltä ja muita vaihtuvia etuja

    Valsan jäsenet saavat myös ensimmäisten joukossa tiedon Värinän ja Väreen vapaista näyttelyajoista. 

Jäsenmaksu:

50€ / vuosi, mahdollisuus maksaa osissa. Valsa lähettää maksuohjeen jäseneksi hyväksymisen jälkeen.

Valsa ry:n historiaa

Valsa ry syntyi 2012, rekisteröitiin 2013 Rovaniemen Valistustalolla vastaamaan 17 kulttuurialan ihmisen työ- ja esitystilan tarpeeseen.

Valtava 500m2 korkea tila historiallisessa Valistustalossa työhuoneineen ja käytävineen mahdollisti paljon, ensimmäisinä vuosinaan Valsalla ja Galleria Värinässä järjestettiin muun muassa! Kymmeniä yksityisnäyttelyitä, suuria kuratoituja yhteisnäyttelyitä (mm. Paljastus, Vinoja Kuvia, All in!) Kalavale performanssifestivaalit, MM-kisakatsomoita, ravintolapäiviä, runokahvilaa, Burlesque-esityksiä, tatuointitapahtuma, ArcticPride-disko, konsertteja, flamencomestari Kaari Martìnin esitys, lasten taideleiri, yhdistyksen villejä bileitä ja niin paljon muuta, mille vain parinkymmenen taiteilijan tilasta hullaantunut joukko keksi alkaa ja ovensa avata. Valsan toiminta löysi muovautuvan muotonsa ja vakiintui villinä vuosinaan Valsalla, Tivolin yläkerrassa, jolloin otettiin pian purettavasta tilasta kaikki irti.

Valistustalolla yhdistyksen nuoret ja kauniit perustajavisionäärit nimesivät Valsa ry:n suojelupyhimykseksi Reidar Särestöniemen, jonka maailmaa ja pohjoisuutta syleilevä, värikäs, rohkea ja kaunis asenne ja jälki vetosivat ajattomasti, edelleen. Valsan arvoiksi onkin kiteytynyt elävän kulttuurin mahdollistaminen kaikille tasa-arvoisesti, pohjoisen tekijöiden tukeminen, luonnon- ja ihmisarvon edistäminen ja aktivismiin sekaantuminen.

Valistustalolta nimettyä kotitaloaan kaipaileva Valsa muutti ukkoherrantielle kellariin, siitä Metsätalon toiseen kerrokseen päivänvaloon, laskeutuen kansan keskuuteen Kauppatorille. Mitä sitten seuraa?

Nyt 2026 - Reilusti toista kymmentään elävä Valsa ja sen yhteisö on vakiintunut ja kehittynyt merkittäväksi yhteen kokoavaksi elementiksi Rovaniemen kulttuuriekosysteemissä. Valsan jäsenistö on laajentunut edustamaan yhä useampia luovia aloja, keski-ikä ja ammattitaito on karttunut, yhdistys toimii kohtauspaikkana, inspiraationa, resurssina ja mahdollistajana edelleen. Valsa näyttää joka vuosi jäsenistöltään ja jatkaa tasaisen kuplivasti, kimaltaen ja soiden eteenpäin.
 

Lisätietoa kulttuuriyhdistys.valsa@gmail.com
 

Kulttuuriyhdistys Valsa ry:n ja Galleria Värinän toimintaa voi tukea vapaavalintaisella kannatusmaksulla: 

FI41 5640 0220 2585 24